Kun ääni petti kolmannella otolla: Annan self-tape ja mikrofoni

Anna ja viisi turhaa nauhoitusta

Anna tuli kurssille syksyn alussa. Hänellä oli edessään koe-esiintyminen ja kuvattava monologi, ja kuva oli hänen mielestään kunnossa: puhelin oli jalustalla silmien korkeudella, tausta oli tyhjä seinä ja ikkunavalo tuli sopivasti sivulta. Silti jokainen nauhoitus tuntui oudolta, vaikka hän ei osannut sanoa miksi.

Kun hän lähetti minulle yhden otoksen, kuulin sen heti. Ääni oli kumea ja etäinen, ja jokaisen lauseen takana kuului huoneen kaiku. Anna oli kuvannut kuusi kertaa ja arvioinut jokaisen vain kuvan perusteella. Ääntä hän ei ollut kuunnellut kertaakaan kuulokkeilla, vaan tarkistanut otoksen puhelimen omasta kaiuttimesta.

Tämä on yleisempää kuin luulisi. Kun katsoo omaa kasvoaan ruudulta, huomio menee kokonaan kuvaan. Ääni muodostaa kuitenkin puolet siitä, mitä castingin katsoja kokee, ja huono ääni saa hyvän esityksenkin tuntumaan epävarmalta.

Mistä kumea ääni tuli

Kysyin Annalta, missä puhelin oli nauhoituksen aikana. Se oli noin kahden metrin päässä hänestä, ja sen sisäinen mikrofoni poimi yhtä paljon huoneen heijastuksia kuin hänen puheensa. Huone oli lisäksi lähes tyhjä: kovat seinät, lattia ja ikkuna eivät vaimenna mitään.

Ääni ei siis ollut Annan vika eikä laitteen vika. Mikrofoni oli yksinkertaisesti liian kaukana suusta, ja etäisyys kasvattaa kaiun osuutta. Nyrkkisääntönä pidän, että mitä lähempänä mikrofoni on puhujaa, sitä vähemmän huone kuuluu äänessä. Siksi pieni klipsimikrofoni rintaan kiinnitettynä toimii usein paremmin kuin kallis kamera kaukana.

Annalla ei ollut ulkoista mikrofonia, joten aloitimme siitä, mitä hänellä oli: johdolliset kuulokemikrofonit, jotka hän oli saanut puhelimen mukana.

Mikrofonin paikka ratkaisi enemmän kuin laite

Neuvoin Annaa kiinnittämään mikrofonin paidan kauluksen tai rintalinjan kohdalle, noin kämmenen leveyden päähän leuasta. Johto kulkee paidan alta, jotta se ei näy kuvassa eikä hankaa kangasta. Mikrofonin kapselin tulee osoittaa kohti suuta eikä ylöspäin, sillä muuten hengitys ja kuiskatut kohdat korostuvat.

Toinen asia oli huone. Anna siirsi nauhoituspaikan makuuhuoneeseen, jossa oli sänky, verhot ja vaatekaappi. Pehmeät pinnat imevät kaikua. Hän ripusti vielä paksun peiton selkänsä taakse kuvan ulkopuolelle. Muutos oli suurempi kuin hän uskoi: samat sanat kuulostivat lähes heti lämpimämmiltä ja lähempänä olevilta.

Kolmanneksi pyysin häntä sulkemaan ikkunan ja sammuttamaan jääkaapin ääneen vaikuttavat laitteet sillä hetkellä, kun nauhoitus alkaa.

• Mikrofoni rinnalle, kämmenen leveys leuasta
• Johto paidan alle, kapseli kohti suuta
• Pehmeitä pintoja puhujan taakse ja viereen
• Ikkuna kiinni ja kodin laitteet hiljaiseksi

Kymmenen sekunnin koenauhoitus

Tärkein muutos oli tapa, jolla Anna alkoi tarkistaa ääntä. Ennen varsinaista otosta hän nauhoittaa nyt kymmenen sekuntia: sanoo nimensä, lukee monologin ensimmäisen lauseen ja pysyy sitten hiljaa kolme sekuntia. Hiljaisuus on tärkeä osa testiä, koska siinä kuuluu taustakohina.

Sen jälkeen hän kuuntelee otoksen kuulokkeilla, ei kaiuttimesta. Kuulokkeista huomaa pienetkin ongelmat: suhahtavat s-kirjaimet, mikrofonin hankauksen, etäisen huminan. Jos jokin kuuluu, hän korjaa sen ja testaa uudelleen. Koko tarkistus vie alle minuutin, ja se säästää ison joukon turhia kokonaisia otoksia.

Annan kolmas koenauhoitus oli jo sellainen, että lähetin hänelle vain yhden huomautuksen: hengitä rauhassa ennen ensimmäistä sanaa.

Mitä Anna sanoi jälkeenpäin

Seuraavalla viikolla Anna kertoi, ettei ollut ennen ymmärtänyt, miten paljon ääni vaikuttaa omaan esitykseen. Kun hän kuuli oman äänensä selkeänä, hän alkoi myös puhua eri tavalla: rauhallisemmin ja vähemmän ponnistellen. Hän sanoi, että aiemmin hän oli kompensoinut huonoa ääntä liioittelemalla.

Hän lähetti koe-esiintymisensä kolmannella kokonaisella otolla. Tuloksesta en voi sanoa mitään, koska emme tienneet sitä emmekä lupaa mitään vastaavaa kenellekään. Voin kuitenkin sanoa, että hän lähetti videon rauhallisin mielin, koska tiesi kuuluvansa selvästi.

Minulle tapaus muistuttaa siitä, miksi opetan äänen ennen hienosäätöä muussa: kun perusasiat, mikrofonin paikka ja huone, ovat kunnossa, loput on helpompi tehdä.