Näin tarkistan koenauhoituksen ennen kuin painan lopullista otosta

Koenauhoitus tehdään ennen varsinaista työtä

Kun joku kysyy, miten tarkistan oman kuvaukseni, vastaan aina saman: en aloita tekstistä, vaan nauhoitan ensin kymmenen sekunnin koepätkän. Siinä sanon nimeni, katson linssiin ja puhun sillä äänenvoimakkuudella, jolla aion esiintyä. Näin kamera, valo ja mikrofoni ovat jo oikeassa paikassa, eikä mikään ole vielä kiinni itse esityksestä.

Tämä vaihe tuntuu usein turhalta, koska koepätkän tekeminen vie aikaa eikä tuota mitään näkyvää. Silti juuri siinä selviää suurin osa ongelmista. Olen nähnyt monta hyvää esitystä, joka on pitänyt kuvata kokonaan uudelleen, koska kukaan ei kuunnellut ensimmäistä kymmentä sekuntia ennen kuin kaksikymmentä minuuttia oli jo tallessa.

Pidän koepätkän lyhyenä tarkoituksella. Pitkä koe alkaa muistuttaa oikeaa otosta, ja silloin alan suorittaa sen sijaan että tarkistaisin. Lyhyt pätkä sallii minun keskittyä vain siihen, mitä kamera näkee ja mitä mikrofoni kuulee.

• Nimi, katse linssiin ja tavallinen puheääni
• Kesto noin kymmenen sekuntia
• Sama paikka ja sama vaatetus kuin lopullisessa otoksessa

Katso ensin ilman ääntä, sitten pelkällä äänellä

Toistan koepätkän kahdesti. Ensimmäisellä kerralla katson kuvaa äänet pois päältä. Silloin huomaan asioita, jotka katoavat, kun alan seurata puhetta: pää on liian lähellä yläreunaa, tausta näyttää epätasaiselta tai silmät jäävät varjoon. Kuva kertoo oman osansa, kun sitä ei kuunnella samalla.

Toisella kerralla suljen silmät tai käännän katseen pois ja kuuntelen pelkän äänen. Tässä kohdassa kuulen jääkaapin hurinan, kadun liikenteen ja sen, kuinka huone kaikuu. Moni näistä jää huomaamatta, kun katsoo kuvaa ja puhuu samaan aikaan, mutta vastaanottajan korvissa ne soivat koko ajan.

Erottelu on yksinkertainen mutta tehokas. Kun molemmat aistit on käyty läpi erikseen, minulla on kaksi lyhyttä listaa korjattavaa, enkä yritä muistaa kaikkea yhdellä kertaa. Korjaan yhden asian, nauhoitan uuden pätkän ja palaan samaan kohtaan, kunnes lista tyhjenee.

• Kuva ilman ääntä: rajaus, valo, tausta, katse
• Ääni ilman kuvaa: kohina, kaiku, lausuttujen sanojen selkeys

Kuulokkeet paljastavat sen, mitä kaiuttimet kätkevät

Kannettavan kaiuttimista ääni kuulostaa usein siedettävältä, koska pienet kaiuttimet pyöristävät ja pehmentävät sitä. Siksi tarkistan äänen aina kuulokkeilla. Niillä erottuvat sähköinen suhina, mikrofonin napsahdukset, p-äänteiden puhallukset ja se, että ääni leikkautuu, kun puhun kovempaa.

Jos kuulokkeita ei ole, lainaan ne. Tarkistus kannattaa tehdä niillä, koska koe-esiintymisvideon katselija voi hyvinkin kuunnella sen studiokuulokkeilla, ja silloin pienikin vika kuuluu selvästi. Äänen vaatimukset eivät laske sen vuoksi, että itse katsoo videota halvoilla kaiuttimilla.

Kuunnellessani pidän äänenvoimakkuuden tavallisella tasolla enkä nosta sitä, jotta kuulisin hiljaisen kohinan. Jos kohina kuuluu vasta kovalla volyymilla, se on yleensä vähäpätöinen. Jos se kuuluu jo normaalilla, mikrofoni on liian kaukana tai huone liian meluisa.

• Kuuntele p- ja t-äänteet: tuleeko puhallusta tai napsahduksia
• Tarkista, ettei äänenvoimakkuus leikkaudu kovissa kohdissa

Kasvojen valo ja rajaus kerralla läpi

Kuvasta tarkistan ensin kasvot. Näkyvätkö molemmat silmät selvästi, onko toisella puolella kova varjo ja heijastaako lasi tai otsa valoa. Jos silmät häviävät varjoon, vika on lähes aina valon suunnassa: lamppu tai ikkuna on liian sivussa tai liian ylhäällä.

Rajauksesta katson, että pään yläpuolelle jää vähän tilaa mutta ei liikaa, ja että kamera on silmien korkeudella. Jos katse näyttää osuvan hieman alaspäin, kamera on liian ylhäällä. Siirrän sitä senttejä, en tee suurta uudelleenjärjestelyä.

Taustaa katson viimeisenä. Etsin silmäkulmalla kaikkea, mikä vie huomion: valonlähteitä, kuvakehyksiä, kasvin lehtiä pään vierellä. Yksi pieni siirto riittää usein, kun tiedän mitä etsiä, ja sen takia tarkistus on nopeampi kuin ensin luulisi.

• Molemmat silmät näkyvät ilman kovaa varjoa
• Kamera silmien korkeudella, pään yläpuolella pieni tila
• Taustassa ei häiritseviä esineitä tai valonlähteitä

Tarkistuslista tekee arvioinnista toistettavaa

Aluksi luotin muistiin, mutta huomasin unohtavani aina saman asian toisen kuvauskerran jälkeen. Siksi kirjoitin tarkistuslistan paperille ja pidän sen tietokoneen vieressä. Lista on lyhyt: kuva, ääni, rajaus, tausta, tiedosto. Jokaisen kohdan perään merkitsen ruksin vasta, kun olen katsonut sen oikeasti.

Kurssilla oppijat tekevät saman tarkistuksen omasta koenauhoituksestaan. Käymme listan läpi yhdessä ja keskustelemme siitä, mikä kohta tuntui hankalimmalta. Yleensä ongelma on ääni, koska sitä on vaikeampi hahmottaa kuin kuvaa, ja siihen kuluu eniten harjoittelua.

Tarkistuslistan ydin on se, että se poistaa arvailun. En kysy itseltäni, onko tämä ehkä riittävän hyvä, vaan käyn kohdat järjestyksessä läpi ja päätän niiden perusteella. Näin päätös on rauhallinen, vaikka kuvausjännitys olisi kova.

• Kuva, ääni, rajaus, tausta, tiedosto samassa järjestyksessä joka kerta
• Ruksi vasta, kun asia on todella katsottu

Milloin otos on valmis ja milloin kuvataan uudelleen

Päätös on usein vaikeampi kuin itse tarkistus. Kuvaan uudelleen, jos äänessä on selvä vika, jos kasvot jäävät varjoon tai jos rajaus leikkaa pään. Nämä ovat asioita, jotka vastaanottaja huomaa heti ja jotka vievät huomion esityksestä.

Jätän otoksen sellaisekseen, jos vika on pieni ja vain minä sen huomaan: pieni haukkaus ilmaan tai hieman epätasainen valo toisessa poskessa. Täydellistä otosta ei ole, ja jos jään kuvaamaan loputtomasti, esitys alkaa väsyä ja kuvasta tulee jäykkä.

Hyvä sääntö on tehdä enintään muutama kuvauskerta tarkistuksen jälkeen. Jos kolmannella kerralla ongelma on yhä sama, syy ei ole esityksessä vaan asetelmassa, ja silloin palaan koepätkään ja korjaan varsinaisen vian.